Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

MUKAVA MATKA HYVÄSSÄ SEURASSA

Eilinen oli kyllä vallan huikean kiva päivä, olimme Luulajassa ihanan ystäväni kanssa, kiitos Irkka! Viimeksi olimme järjestetyllä linja-auto matkalla Luulajan suurkirpparilla, mutta tällä kertaa päätimme lähteä omalla autolla. Huomattavasti hauskempaa, rupattelun lomassa matka taittui aivan huomaamatta ja kulku oman aikataulun mukaan oli paljon mukavampaa. Välillä oli helppo käydä viemässä tavaraa autoon, ei tarvinnut raahata painavia kasseja koko ajan mukana... sillä niitähän meillä tietenkin oli kuten varmasti arvasitte : )


Olimme perillä juuri avaamisen aikoihin ja neljällä eri sisäänpääsyportilla jonot olivat huikeat. Ennätimme jo harmitella, että emme lähteneet aikaisemmin liikkeelle. Mutta jono liikkui suht rivakasti ja pääsimme antiikkijahtiin : )













Muutamia kuvia tarjonnasta, kaiken näköistä kivaa olisi ollut jälleen ostettavissa. Jostain ihmeen syystä olin sillä tuulella että en oikein halunnut mitään kotiin nurkkia täyttämään, mutta jotenkin sitä ajattelee niinkin pöljästi että kun sinne asti lähtee niin on aivan pakko jotain ostaakin. Paria ihanaa kaappia ihastelin, enpä sitten kuitenkaan ostanut. Mutta yksi huonekalu kummitteli alusta asti mielessä ja aivan viime metreillä tein heräteostoksen. Olimme jo ovella lähdössä pois kun sanoin ystävälleni että palaan vielä hakemaan nämä ihanat vanhat maitopullot...


 ...mukaan lähti yllättäen myös tämä...



Ette ikinä usko mitä mielessäni oli kun tämän ostin!! Ajattelin jo niin pitkälle, että joskus tämä tulee olemaan meidän ruokapöytänämme jossain uudessa paikassa... sitten kun on sen aika että meille riittää pienempikin koti ; )


Kun aamulla leväytimme pöydän auki konaisuudessaan, en katunut yhtään heräteostostani. Se on aika hyvän kokoinen, melkein tekisi jo nyt mieli ottaa komistus juurikin tähän käyttöön. Ja mikä parasta, takana oleva kaappi mikä on harmittanut värillään.. .sopii aivan täydellisesti yhteen pöydän kanssa. Onneksi en ole sitä vielä myynyt, nyt se ei takuu varmasti lähde meiltä mihinkään!!


Kissoja nämä uudet kotiin tulleet tavarat kiinnosti kovasti ja vaikka yleensä meillä ei saa olla ruokapöydällä, oli se nyt hetken verran sallittua tässä huumassa.



Pari muutakin aarretta ostin ja nämä nimenomaan oli vain minulla hankittuna kun teimme jo lähtöä. Voin "syyttää" näistä toisista ostoksistani matkakumppaniani, hän kun sanoi että etkö todellakaan aio muuta kotiin viedä tältä matkalta. Siksi palasin hakemaan pulloja, ajatuksena että ne ovat ihania kukkamaljakoita ja loput tarinasta jo tiedättekin.
Nämä toiset aarteet ovat tässä...


Hauskat karvalamput ostin oikeastaan enemmän jalkojen takia, mutta nyt näyttäisi siltä että varjostimet voivat hyvinkin olla käytössä seuraavan talven paukkupakkasilla.




Tästä jouluasetelmasta puuttuu vain havunoksat ja pieni poronsarvi, suunnittelin jo näinkin kaukaisia asioita.


Jouluisin ajatuksin tein tämänkin hankinnan...







Kaunis ja kätevä, yllättävän painava myös... ei ole mitään humpuukia. Kyllä nyt on hyvä alkaa valmistautumaan tulevaan jouluun, eipähän tuo kesäkään näytä tulevan.
Mukavaa vappua siitäkin huolimatta!

perjantai 28. huhtikuuta 2017

NYT TYKKÄSIN

Tämän kertaisesta Jeanne d`Arc Living lehdestä tykkäsin erityisen paljon, niin paljon että aivan pakko oli jo mainostaa kyseistä lehteä täälläkin : )


Vaikka ne vaaleat ja valkoiset sisustukset ovatkin kauniita, niin kerta toisensa jälkeen samannäköisiä sisustuksia alkaa välillä jo kyllästyttämään. Joskus jopa tuntuu siltä kuin joka lehdessä olisi samat kodit samoine mallinukkeineen ja täytettyine eläimineen jne. Siksipä välillä en ole edes ostanut lehteä, mutta nyt lehti yllätti... siellähän on todellakin erilaisia ja sen vuoksi myös persoonallisia sisustuksia sivut pullollaan ja kyllä muutama ihanan vaaleakin sisustus näyttää nyt super ihanalle siellä joukossa. Täys kymppi ja papukaijamerkki lehden tekijöille, toivottavasti linja jatkuu yhtä vaihtelevana. Tottakai jokaisella on omat mieltymyksensä ja niinpä nyt uskoisin että tällä kertaa tykkääjiä löytyy enemmän koska sisustuksia on jokaiseen makuun : ) Tietenkin tämä maalaisromanttisuus jakaa taas mielipiteitä, mutta onneksi modernin linjan tykkääjille löytyykin omat lehtensä.








Nyt ei enempää kuvia, kipikapi ostamaan oma ihanuus!! Mukavaa viikonloppua, minä uppoudun lehden syövereihin : )

torstai 27. huhtikuuta 2017

RÄSYÄ VAI HAMPPUA

Tilasin kokeeksi muutaman hamppumaton kotiimme, ajatuksena että välillä punertavat kivilattiamme saisi rinnalleen jotain vaaleampaa ja rauhallisempaa kuin räsymatot. Nyt niitä sitten täällä mallaillaan ja mallaillaan ja vielä kerran mallaillaan... hmm, tykkäiskö vai ei??? Mies ei oikein innostunut, kissat senkin edestä : )


Harmi että kaikki suurimmat matot olivat loppuneet, pöydän alle tämä koko on aivan liian pieni...


 ...seuraava kokeilu, jos laittaisi kaksi mattoa vierekkäin??



Jaa..a, kyllähän se tuo tapetti heti rauhottui kun lattialla on jotain muuta kuin tuota himskatin punaruskeaa laattaa. Siltikin silmät taas vaativat totuttelua ja vieläkö etsisi kuitenkin yhden ison maton tähän?????




Voi herranen aika nainen, miten sinusta on tullut näin päättämätön??!!





Pakko laittaa miljoona kuvaa, jotta voin tiirailla vaivihkaa täältä miltä tuo nyt sitten näyttäisi : )


 Ja entäs olohuone, herraparatkoon!!!



 Suorassa vai vinossa, sohvan alla vai ei... huh huh!







Ja sitten mies vielä sanoi jotain mitä joudun todellakin miettimään, entäs ne kissan oksennukset ja karvat??? Sanokaa jotain ihanat kanssasisaret!!