Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 14. elokuuta 2017

OMAT VENETSIALAISET

Lauantai päivä, ilta ja vielä yökin oli aivan mahtavan lämmin ja meillä päin leutokin. Oulua myrsky ei tavoittanut, vettä alkoi satamaan vasta yöllä ja sekin oli vain lempeää satelua. Päätimme mukavan päivän päätteeksi järjestää omat venetsialaiset, jossa vieraana oli vain me kaksi. Kynttilöitä ja nuotiotulta, hiukan viiniä ja hyvä ruoka... siinä se!

Valoisan aikaan touhuiltiin pihalla valoja ja kynttilöitä paikoilleen, tein samalla kauan mielessä olleet sammalruukut. Kiva ja yksinkertainen idea  : )




Yksi myös sisälle kuolleen lankaköynnöksen tilalle.



Pikkuhiljaa saimme sytytellä kynttilät, kun söimme ei ollut vielä pimeää...





 ...mutta vähitellen ilta alkaa hämärtymään.






 Välillä saunoimme, kynttilän valossa tietenkin : )



 Sillä välin ulkona taas hämärämpää, tunnelma muuttuu salamyhkäiseksi...









Ihanaa valojen ja varjojen leikkiä...




Tunnelma oli niin uskomaton, mikä lämpö ja niin ihana pimeys! Alkoi satamaan, mutta lempeä sade vain lisäsi tunnelmaa.






Yö oli niin ihana, että emme malttaneet lähteä nukkumaan ollenkaan. Sytytimme vielä nuotion puolenyön aikaan...



Kun vihdoin maltoimme lähteä laavulta sisälle, oli kello jo kaksi yöllä. Ikimuistoinen ilta, sillä nämä lämpimät ja pimeät illat ovat aika harvinaista herkkua ainakin täällä päin. Monesti on niin koleaa että saa pukea vaatetta päälle että tarkenee, nyt ei tarvinnut.
Kivan viikonlopun jälkeen on mukava aloittaa taas arki, mukavaa viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Oi mitä kuvia, niin kauniita ja tunnelmallisia♥ Teillä on ollut oikein mukava viikonloppu! Mukavaa alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin ihana viikonloppu eikä tarvinnut kovin kummoisia järjestelyjä, sää oli kyllä niin harvinaisen lämmin koko illan ja yönkin.
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista