Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







torstai 31. elokuuta 2017

POHJANMAALLA

Viime postauksessa kerroin Juthbackan markkinoista joilla kävimme peräti kahtena päivänä, sen jälkeen suuntasimme matkamme Pietarsaareen ja siellä ihanaan Lundagårdin putiikkiin. Voi ihanuus, täällä käynti oli jo elämys itsessään ja tavara valikoiman runsaus sai viimeistään pään pyörälle!!











Gramofoni soitteli taustalla vanhaa musiikkia, voisiko tunnelma enään olla täydellisempi!!









 Käykää ihmeessä tekin!!



Yötä olimme Sexsjön leirintäalueella, kiva paikka tämäkin. Sää vaan ei suosinut täällä enään meitä, vaan illalla tuli todella kova tuuli ja vettäkin välillä satoi oikein kunnolla. Oma tunnelma siinäkin, polttelimme kynttilöitä ja kuuntelimme myrskyä : )
Sunnuntaina paluumatkalla poikkesimme Kälviällä jo tutuksi tulleessa kahvilassa jätskillä ja eihän sitä silmät ummessa päässyt antiikin ohi kulkemaan täälläkään.












Löytöjä tuli tehtyä näistäkin paikoista, niihin palaamme seuraavassa postauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti